Kuka minä olen?

Olen veden äärellä kasvanut ja se määrittelee missä onni parhaiten heiluu helmoissani.

En erityisesti pidä metsistä, mutta rannoilla elän, kallioita silitän ja soista sytyn

Olen krooninen innostuja. Innostuksen kohde voi olla vaikka islantilaisneuleet (vaikka en osaa neuloa) tai koiratarhojen vapaaehtoistyö. Nämä mieluiten ja ihan juuri limittäin ja lomittain.

Katan aina.

Elämä ilman eläimiä on minulle, kuin joku raaja puuttuisi.

Perheeseemme kuuluu 4 kotoa jo pois muuttanutta lasta. Lapset ovat minulle ollut elämäni ihanin asia ja olen rakastanut olla äiti.

Yllätin itsenikin mutta ennen kaikkea koko perheeni, että selvisin lasten pois muutosta lähes selväjärkisen ihmisen tavoin. Pakahtuva ylpeyteni miten hienosti he pärjäävät menee useimmiten tuon muun yli.

Selvää on, että piinaan heitä viestipaljoudella sekä ohjeistuksilla, joita he eivät ole pyytäneet. Minusta on tärkeä muistuttaa, että pakkasella on hyvä laittaa tumput.

Isän kautta Viro ja seikkailun lahja on elämässäni. Äidin kautta kauneuden luominen ja eväiden tekeminen lähes tyhjästä siellä missä kulloinkin liikkuu ja mihin päänsä kallistaa.

Suunnittelen innokkaasti tatuointiani, jota en voi kuitenkaan ottaa.

Olen pikkusisko, pieni en liene koskaan ollut.

Minusta kansallispuvut ovat upeita.

Mango maistuu suussani vatsahapoilta ja aloe tuoksuu ihollani kuin kujan kissat olisivat käyttäneet minua hiekkalaatikkona.

Elämämme lainehtii Viron ja Suomen välillä. Useimmiten Suomessa seuralaiseni on kaipaus tai valmistelu.

Minusta kukkaseppele kuuluu juhlaan.

Aloitan lauseita päättämättä niitä. Se tapa h i e m a n hermostuttaa läheisiäni.

Minulla on ystäviä, jotka ovat olleet elämässäni aina.

Taidan Viron ja Suomen kieltä ja joitain muita puhun, en ehkä niin osaa mutta puhun. Unohdan kuitenkin ne muut kielet sillä hetkellä, kun ajatukseni vaihtuvat Viron kielelle.

Siivoan ystävän kanssa puhelimessa puhuen.

Haluaisin kovasti olla talviuimari mutta en pysty siihen.

Luen, kuuntelen kirjoja ja tarinoita taukoamatta. Koska ihmisten tarinat ovat kiehtovia.

Huolestun helposti.

Lehmusten katveessa pyöräillessä tunnen, että niiden alla on eletty tärkeitä hetkiä jo kauan ennen minua.

Voimahahmoni on Peppi Pitkätossu.

Inhosin talvea, kunnes oivalsin keski-iässä, että pukeutumisella voi vaikuttaa paleluun. Ajatella.

Voin miettiä loputtomasti pienen pieniä asioita mutta saan aikaan isoja asioita nopeastikin.

Suomessa asun majakkasaarella.

Maadottavin näky kotiinpalatessa on, kun majakka näkyy. Pärnussa, kun ylitän viimeisen sillan.

Olen elämässäni leiponut varmasti kilometrin mokkapaloja voimistelu- ja lätkäkahvioihin.

En mielelläni soita vieraille ihmisille asioita hoitaakseni mutta voin helposti höpötellä heille markettien käytävillä.

Minulla on vain vähän vaatteita.

Minä en melkein ikinä myöhästy mutta kirjaston perusajatus on kovin vaikea. Juuri minunlaisteni takia on myöhästymismaksut.

Minulla on iso säären peittävä arpi, enkä kulje koskaan ilman pitkiä hameita tai housuja.

Jätän kahvini kesken ja kuppejani löytyy vähän joka nurkalta.

Minusta elämä on aivan liian lyhyt korjaamaan chat keskusteluissa kieltä ja oikeinkirjoitusta.

En käy isoissa marketeissa, koska uuvun jo ennen kuin kurkut edes häämöttävät.

Hukkasin avaimeni ennen kerran päivässä. Yhtäkkiä se loppui. Sille ei ole selitystä.

Vitsit ovat minusta vaivaannnuttavia mutta arjen tilannekomiikka ja ilmiöiden sanallistaminen rikkaalla kielellä on parasta.

Olen ruustinna ja rovastin kanssa meillä on hyvä tiimi. Meillä on yhteenlaskettuna keskimääräinen määrä hiuksia. Hän sanoi suhteemme alussa, että ei koskaan väsy katsomaan minua. En ole kysynyt haluaisiko hän päivittää sanomansa, luotan ettei.

Hän myös sanoo, että parisuhteessa helmeä ei voi sukeltaa joka päivä, mutta soutaa voi aina.

Parasta onkin juuri se, että tunnen kuinka elämässä on monta kivaa souteluretkeä vielä edessä, helmiäkin joukossa.