Tulon ja lähdön kipeää tunnelmaa

 

Upea viikko takana pohjoisessa!

Teimme vielä lopuksi kaikella tapaa hellivän lopetuksen reissulle: hotelliyön. 

Myöhään illalla saavuimme kotiin, hurja tavaravuori täyttää eteisen ja koko tämän päivän pesukoneen. 

Lähtöihin ja tuloihin liittyy oma tunnelmansa. Tuloihin sekoittuu useampia tunteita mutta lähtöihin enemmön viime aikoina vain iloa edessä olevasta. Nyt on toisin.

Nuorena minuna minulla oli menolippu Israeliin ja repussa pakahduttava elämännälkä. Jonkun suunnitelman mukaan pitäisi  olla nyt lähdössä Kreikkaan koiratarhalle. 

Vaan en ole, lähden Viroon.

Aikuisena ymmärrän, että elämännälän oheen pakkautuu tavaroihin monta muutakin asiaa. 

En ole koskaan aikuisiällä ollut yksin viikkoa pidempään. Sen jälkeen, kun sain lapset he ovat aina olleet osa minun päiviä, iltoja, öitä. Ja nyt kun he asuvat pois meillä on Puukon kanssa tiivis yhteiselo josta en edes halua saati koe tarvetta olla pois. Hämmästyin kun tajusin, että en oikeasti edes tiedä mitä on olla yksin. 

Viime viikolla oivalsin myös, että minun oman tilan tarve on myös melko pieni.

Saan sen kävellessäni yksin lenkkejä, valokuvatessani ja kirjoittaessani hukun omaan maailmaani ja se riittää.

Nyt lähtö tuntuu haikealta ja vähän vaikealta. 

Pakkaus on itselleni aina vaikeaa ja nyt sen tekee jo se, että vuodenajat vaihtuu matkan aikana. Edessä siintää myös juhlat ja pitää muistaa niihin kaikki mukaan. Sitten on eläinten turvakodilla tarvittavat. Lenkkeilyyn ja retkeilyyn sopiviakin pitää ottaa. Sekä vain kaupunkiarkeen ja kotiolemiseen sopivia. Sitten täytyy muistaa ne kotiin menevät asiat ja asioita mitä pitää hoitaa. 

Tässähän on valmis lista, kyllä kyllä. Mutta, iso mutta on se, kun minulle tulee pakatessa mieleeni myös sukeltaa netin tai oikeammin pinterestin syövereihin ja alkaa tutkia millaisia asukokonaisuuksia voisi muodostaa jos olisi sellaisia asuja kuin kuvissa koodisana capsule dressing. Pakkauksen keskellä on myös tärkeä etsiä terveysruokareseptejä vaikka jo etsiessäni tiedän etten niitä kokkaa. On muuten lähes oikea aika alkaa myös miettiä miten kivasti saisi kesäkeittiön rakennettua jos en nyt sitä vanhaa kartanoa mielessäni remontoi vaikka ne kaikki sivut selaankin. Ja ne instan ihanat apinavideot, ne on  i h a n i a. 

Minulla oli aikanaan kangaskassi, jossa luki ” Nykyajan tyttö ja hallittu hysteria”. Mistäkö se nyt tuli mieleeni? No tulipa vain 😀

Huh! Eli totean, että kaltaiselleni haahuilijalle, kehnolle päättäjälle ja pakkaajalle tilanne on tänään melko haastava. 

Ja sitten kun teen sen kaiken pieni pala kurkussa. Haikeus, ennakoitu ikävä ja olisko myös mukaan lähdössä myös jännitys.

Sanoin aina lapsille, kun he olivat jossakin koti-ikävissään, että ikävä on myös hyvä tunne. Tietää, että on jotain niin rakasta, että erossa olo saa ikävöimään. Sanon sen nyt itsellenikin. Monta kertaa.

Puukko sanoi laittaneensa viinin karahviin ja kysyy sopisko jos hän paistaa peurapihvit, kun on viimeinen yhteinen päivä. 

”Sopii tietenkin” vastaan ja tunnen kyyneleet poskillani. 

Kuva: Kihnun majakalta. Eikös se sovi tunnelmaan hyvin?